Dies ist eine HTML Version eines Anhanges der Informationsfreiheitsanfrage 'Documents filed by Member States in ECJ cases'.

 
C-314/14 - 12 
Kirjalliset huomautukset 
Asia C-314/14 * 
Asiakirjan jättäjä:  
Kreikka 
Asian kutsumanimi:  
SANOMA MEDIA FINLAND OY / NELONEN MEDIA 
Jättämispäivä: 
16.10.2014 
 
EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN PRESIDENTILLE JA 
JÄSENILLE 
 
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET 
Helleenien tasavallalta, jonka laillisina edustajina  toimivat ulkoasiainministeriön 
oikeudellisen erityisyksikön (Euroopan unionin oikeuden jaosto) ylempi 
oikeudellinen neuvonantaja Nana Dafniou  ja oikeudellinen apulaisneuvonantaja 
Loukia Kotroni, prosessiosoite Kreikan suurlähetystö Luxemburgissa. 
Asiassa C-314/13 
Sanoma Media Finland Oy / Nelonen Media (valittajina) 
vastaan 
Viestintävirasto (vastapuolena), 
jonka kohteena on unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun antaminen 
audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin 2010/13/EU tiettyjen 
säännösten tulkinnasta. 
 
I. Ennakkoratkaisukysymykset 
 
* Oikeudenkäyntikieli: suomi. 
 
FI 

KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14 
Suomen korkein hallinto-oikeus on 27.6.2014 antamallaan välipäätöksellä 
esittänyt unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan nojalla seuraavat 
ennakkoratkaisukysymykset: 
1)  Onko direktiivin 2010/13/EU 19 artiklan 1 kohtaa tulkittava pääasiassa 
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä 
kansallisen lainsäädännön tulkinnalle, jonka mukaan kuvatilan jakamista ei 
pidetä audiovisuaalista ohjelmaa televisiomainoksista erottavana 
katkotunnuksena, mikäli osa kuvatilasta on varattu ohjelman 
lopputeksteihin ja osa kuvatilasta yhtiön kanavan tulevien ohjelmien 
esittelyyn menupohjalla eikä jaettuun kuvatilaan sisälly tai sen jälkeen 
esitetä nimenomaista mainosjakson alkamista merkitsevää ääni-  tai 
kuvatunnusta? 
2)  Kun huomioon otetaan direktiivin 2010/13/EU vähimmäissääntelyluonne, 
onko direktiivin 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava pääasiassa kyseessä olevien 
kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä sille, että muiden kuin 
sponsoroitujen ohjelmien yhteydessä esitettyjä sponsoritunnuksia pidetään 
direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina ”mainospaloina”, jotka on 
luettava osaksi mainosajan enimmäiskestoa? 
3)  Kun huomioon otetaan direktiivin 2010/13/EU vähimmäissääntelyluonne, 
onko direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaista ”mainospalojen” käsitettä 
suhteessa mainosajan enimmäiskestoa kuvaavaan ilmaisuun ”osuus yhtä 
tasatuntien välistä tuntia kohti ei saa olla yli 20 prosenttia”  tulkittava 
pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä 
sille, että eri mainosten välissä ja mainoskatkon lopuksi tulevat ”mustat 
sekunnit” luetaan osaksi mainosaikaa? 
Helleenien tasavalta vastaa ensimmäiseen ja toiseen 
ennakkoratkaisukysymykseen. Se jättää vastaamatta kolmanteen 
kysymykseen, koska kreikkalaisessa televisiokäytännössä ei käytetä ”mustaa 
ruutua”. 
I. Alustavat toteamukset 
1.   Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden 
tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta 
annetulla direktiivillä 2010/13/EU  (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva 
direktiivi) kodifioitiin direktiivin 89/552/ETY, sellaisena kuin se oli myöhempine 
muutoksineen, säännökset. Unionin tuomioistuin on jo ilmaissut kyseisellä alalla 
sovellettavat perusperiaatteet direktiivin 89/552 järjestelmässä. 
2.  Aluksi on mainittava, ettei  audiovisuaalisia mediapalveluja koskevassa 
direktiivissä  säädetä sen kattamia aloja koskevien säännösten täydellisestä 
yhdenmukaistamisesta vaan vähimmäissäännöistä lähetyksille, jotka ovat peräisin 

 

SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA 
Euroopan unionista ja jotka on tarkoitettu siellä vastaanotettaviksi (ks. asia 
C-412/93, Leclerc-Siplec, tuomio 9.2.1995, Kok., s. I-179, 29 ja 44 kohta; asia 
C-222/07, UTECA, tuomio 5.3.2009, Kok., s. I-1407, 19 kohta;  yhdistetyt asiat 
C-244/10 ja C-245/10, Mesopotamia Broadcast ja Roj TV, tuomio 22.9.2011, 
Kok., s. I-8777, 34 kohta ja asia C-234/12, Sky Italia srl, tuomio 18.7.2013, 12 
kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa). 
3.  Kuten direktiivin 2010/13/EU 4 artiklan 1 kohdasta sekä sen johdanto-osan 
41 ja 83 perustelukappaleesta lisäksi  ilmenee, sen varmistamiseksi, että 
televisionkatsojien etuja kuluttajina suojellaan täysin ja asianmukaisesti, 
jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää lainkäyttövaltaansa kuuluvien 
mediapalvelun tarjoajien osalta yksityiskohtaisempia tai tiukempia sääntöjä 
alueilla, joita tämän direktiivin mukainen yhteensovittaminen koskee, kuitenkin 
varmistaen, että nämä säännöt ovat yhdenmukaisia unionin oikeuden ja erityisesti 
unionin oikeuden yleisten periaatteiden kanssa (ks. em. asia Sky Italia srl, tuomion 
13 kohta). 
4.  Unionin  tuomioistuimen  vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä 
unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate 
edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei 
sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja 
ulottuvuuden määrittämiseksi, on tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti 
ja yhdenmukaisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen 
asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti asia 
C-195/06, Österreichischer Rundfunk, tuomio 18.10.2007, Kok., s. I-8817, 
24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia C-396/09, Interedil, tuomio 
20.10.2011, 42 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa  ja asia 
C-281/09, komissio v. Espanja, tuomio 24.11.2011, Kok., s. 11811, 42 kohta). 
5.  Erityisesti direktiivin tavoitteista on mainittava, että kuluttajien, joita ovat 
televisionkatsojat, suojaaminen liialliselta mainonnalta on olennainen osa 
audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien  direktiivien tavoitetta 
(ks. em. asia Österreichischer Rundfunk, tuomio 18.10.2007, 27 kohta; em. asia 
komissio v. Espanja, tuomio 24.11.2011, 45 kohta  ja em. asia Sky Italia srl, 
tuomio 18.7.2013, 17 kohta). 
6.  Televisiomainonnan lähetysaikoja  koskevilla säännöillä,  joista säädetään 
direktiivissä 2010/13/EU, pyritään saamaan aikaan tasapainoinen suoja yhtäältä 
televisiolähetystoiminnan harjoittajien ja mainostajien taloudellisten intressien ja 
toisaalta oikeuksien haltijoiden, eli tekijöiden ja muiden luovaan työhön 
osallistuneiden henkilöiden, ja kuluttajien, joita ovat televisionkatsojat, intressien 
välillä  (ks. em. asia komissio v. Espanja, tuomion  44  kohta 
oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. asia Sky Italia srl, tuomion 18 kohta). 
7.  Unionin tuomioistuin on katsonut erityisesti mainonnasta aiemmin voimassa 
olleen direktiivin 89/552 perusteella, että yhteisön lainsäätäjä on halunnut 
 
 


KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14 
varmistaa, että televisionkatsojien etuja kuluttajina suojellaan täysin ja 
asianmukaisesti, ja asettanut erilaisille myynninedistämiskeinoille kuten 
televisiomainonnalle, teleostoslähetyksille ja sponsoroinnille tiettyjä 
vähimmäissääntöjä ja kriteereitä (ks. em. asia Österreichischer Rundfunk, tuomio 
18.10.2007, 26–27 kohta). 
II. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys  –  direktiivin 2010/13/EU 
19 artiklan 1 kohdan tulkinta – kuvatilan jakaminen 
8.  Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko 
suomalaisen yrityksen käytäntö eli kuvatilan jakaminen/erottaminen direktiivin 
2010/13/EU 19 artiklan 1 kohdan mukainen tapa erottaa televisio-ohjelman 
toimitettu sisältö mainossisällöstä. 
9.   Kyseisen käytännön mukaan 
kuvatilan 
jakamista käytetään 
katkotunnuksena, joka erottaa toimitetun sisällön mainospaloista, ohjelman 
lopputekstien ajankohtana, jolloin yhdellä puolella näkyvät lopputekstit ja toisella 
puolella seuraavat ohjelmat, eikä jaettuun kuvatilaan sisälly tai sen jälkeen esitetä 
nimenomaista mainosjakson alkamista merkitsevää ääni- tai kuvatunnusta. 
10.  Kuvatilan jakaminen on tilan käyttöön liittyvä keino erottaa toimitettu 
sisältö mainossisällöstä.  Edellisen direktiivin 89/552 (10 artiklan 1 kohta) 
järjestelmässä tilan  käyttöön liittyvä yksilöimiskeino ei kuulunut säädettyihin 
tapoihin erottaa toimitettu sisältö  mainossisällöstä.  Uusien mainostekniikoiden, 
kuten kuvatilan jakaminen, vuoksi nousi esiin kysymys, olivatko kyseiset 
tekniikat aiemmin voimassa olleen järjestelmän (direktiivi 89/552) mukaisia. 
11.  Euroopan komissio ilmaisi  tulkitsevassa  tiedonannossa  tietyistä 
televisiomainontaa koskevien ”televisio ilman rajoja”  -direktiivin säännösten 
näkökohdista  (2004/C 102/02)  näkemyksenään, että  jaetun kuvaruudun käyttö 
mainonnassa oli aiemmin voimassa olleen järjestelmän mukaista sillä ehdolla, että 
siinä noudatetaan direktiivin 89/552 10 artiklan vaatimuksia eli että tämä on 
helposti tunnistettavaa ja selvästi erotettua muusta ohjelmistosta akustisin tai 
optisin keinoin,  jotta katsojat eivät voi sekoittaa mainoksia ja toimituksellista 
sisältöä toisiinsa (ks. tiedonannon 47 kohta). 
12.  Direktiivissä 2010/13/EU otetaan huomioon uudet mainostekniikat. 
Direktiivin johdanto-osan 80 perustelukappaleen mukaan ”– –  uudet 
mainostekniikat ja markkinoinnin innovaatiot ovat luoneet uusia mahdollisuuksia 
tehokkaaseen kaupalliseen audiovisuaaliseen viestintään perinteisissä 
televisiolähetyksissä antaen niille paremmat mahdollisuudet kilpailla 
tasavertaisesti tilattavien palvelujen innovaatioiden kanssa”.  Lisäksi  direktiivin 
johdanto-osan 81 perustelukappaleen mukaan ”erotteluperiaate ei saisi estää 
uusien mainostekniikoiden käyttöä”. 

 

SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA 
13.  Direktiivissä 2010/13 suositaan siten uusia mainostekniikoita kaupallisessa 
audiovisuaalisessa viestinnässä. Tilan käyttöön liittyvien yksilöimiskeinojen 
käyttömahdollisuuden vahvistaminen oli käänne periaatteesta, joka koskee 
mainosten täydellistä ja selvää erottelua toimitetuista ohjelmista. 
14.  Direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”televisiomainonnan ja 
teleostoslähetysten on oltava helposti tunnistettavissa ja erotettavissa toimitetusta 
sisällöstä. Televisiomainonta ja teleostoslähetykset on erotettava selvästi muista 
ohjelmapalveluista kuva-  ja/tai äänitunnuksella ja/tai tilan käyttöön liittyvin 
keinoin,  sanotun kuitenkaan rajoittamatta uusien mainostekniikoiden 
käyttöä.” Kyseisen säännöksen mukaan tilan käyttöön liittyviä keinoja voidaan 
näin ollen käyttää keinona erottaa mainonta ja teleostoslähetykset muista 
ohjelmapalveluista. 
15.  Jotta  toimitetun sisällön  ja mainossisällön erottaminen  olisi direktiivin 
mukaista, ”riittää, kunhan mainos erottuu selvästi ja televisionkatsojat voivat 
tunnistaa sen helposti” (ks. Euroopan komission tiedonannon 47 kohta). 
16.  Edellä esitetyn perusteella ei  siten riitä se, että toimitettu sisältö ja 
mainossisältö erotetaan kuva- ja/tai äänitunnuksella ja/tai tilan käyttöön liittyvin 
keinoin, vaan erottamisen pitää myös välttämättä olla selvää, jotta 
televisionkatsoja käsittää erottamisen tarkoituksen. 
17.  Tässä yhteydessä termien ”ja/tai” käyttäminen direktiivin 2010/13 
19 artiklan 1 kohdassa viittaa siihen, että ainoastaan tilan käyttöön liittyvän keinon 
taikka ainoastaan kuva- tai äänitunnuksen käyttäminen voi olla riittämätöntä mutta 
että tilanteen mukaan voi olla välttämätöntä käyttää kyseisten keinojen 
yhdistelmää, jotta toimitetun sisällön erottelu mainossisällöstä tehtäisiin selvästi 
niin, että direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa asetettu selvyyden vaatimus täyttyy. 
18.   Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan mahdolliseksi – ja 
mahdollisesti riittäväksi –  erottamiskeinon  käytön jopa ohjelman lopputekstien 
päättymisen jälkeen. 
19.  Helleenien tasavallan mielestä kanavan oma myynninedistäminen on, kuten 
direktiivin 1 artiklan 1 kohdan i alakohdassa1  nimenomaisesti mainitaan, 
televisiomainontaa. 
Tästä määritelmästä ilmenee, että omia 
myynninedistämispaloja pidetään televisiomainonnan muotona ja niiden 
esittämistä koskevat samat ehdot ja edellytykset kuin mainospalojen kohdalla, 
jollei toisin säädetä. 
 1 –  ”’Televisiomainonnalla’  [tarkoitetaan]  kaikenlaista kauppaan, liike-elämään tai 
ammattitoimintaan liittyvää ilmoitusta, jonka julkinen tai yksityinen yritys taikka 
luonnollinen henkilö lähettää joko maksua tai muuta vastiketta vastaan tai omiin 
myynninedistämistarkoituksiinsa  edistääkseen tavaroiden tai palvelujen, mukaan lukien 
kiinteä omaisuus, oikeudet ja sitoumukset, toimittamista maksua vastaan”. 
 
 


KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14 
20.  Jotta toimitetun sisällön erottelu mainossisällöstä, mukaan lukien oma 
myynninedistäminen, on selvää, kuva-  ja/tai äänitunnuksia  ja/tai tilan käyttöön 
liittyviä  keinoja on  siten  joka tapauksessa  käytettävä ennen mainoskatkon 
alkamista; käsiteltävän asian tapauksessa mainoskatko alkaa sinä hetkenä, jolloin 
kuvatilan toiselle puolelle ilmestyy luettelo seuraavista ohjelmista, jotka ovat 
kanavan omaa myynninedistämistä ja siten direktiivin ehtojen mukaan mainontaa. 
21.  Jäljelle jää vielä se, että määritetään, voidaanko kuvatilan jakamista eli tilan 
käyttöön liittyvien yksilöimiskeinojen käyttöä ilman, että käytetäisiin lisäksi kuva- 
ja/tai äänitunnuksia, käsiteltävässä tapauksessa pitää ”selvänä” erottamisena 
keskivertoisen televisionkatsojan näkökulmasta. Se, milloin erottaminen on 
”selvää”, määritetään keskivertoisen televisionkatsojan käsityksen perusteella. 
22.  Ennakkoratkaisua pyytäyt tuomioistuin huomauttaa, että voitaisiin katsoa, 
että kun ohjelma loppui ja lopputekstien kanssa samaan aikaan kuvaruudulla 
näytetään  menupohjaa (luetteloa) tulevista ohjelmista, keskivertoinen 
televisionkatsoja käsittää, että ohjelma on loppunut ja että mainoskatko alkaa. 
23.  Helleenien tasavallan mielestä se, mitä keskivertoinen televisionkatsoja 
käsittää toimitetun sisällön ja mainoskatkon selväksi erottamiseksi, riippuu 
yksilöivien  kuva-  ja/tai äänitunnusten ja/tai tilan käyttöön liittyvien keinojen 
käyttämistavasta mutta myös ajankohdasta, jolloin niitä käytetään tietyn 
jäsenvaltion televisiokanavilla. 
24.  Kun tiettyä kuvatilan jakamiskäytäntöä aletaan käyttää yhdellä tai 
useammalla kanavalla, yksilöimiskeinolla  on mahdollisesti osoitettava ilmeisellä 
tavalla  tavoite, johon sillä pyritään (toimitetun ohjelman erottaminen 
mainosohjelmasta). 
25.  Tässä tapauksessa voisi olla sopivaa yhdistää kuvatilan jakamiskäytäntö 
tilan käyttöön liittyvänä keinona toiseen yksilöivään kuva- ja/tai äänitunnukseen, 
jotta se olisi selvää keskivertoiselle televisionkatsojalle. 
26.  Lopuksi Helleenien tasavalta katsoo, että kansallisen tuomioistuimen 
tehtävänä on arvioida käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, onko käytäntö 
selvä keskivertoiselle televisionkatsojalle jäsenvaltiossa, jossa ohjelma lähetetään. 
Joka tapauksessa on otettava huomioon ajankohta, jolloin mainittua käytäntöä 
sovelletaan,  käytännön  laajuus (yksi vai useampi kanava)  sekä mainitun 
käytännön yhdistäminen muihin yksilöiviin kuva-  ja/tai äänitunnuksiin etenkin, 
kun kuvatilan jakamiskäytäntöä käytetään ensimmäistä kertaa tietyssä 
jäsenvaltiossa. 

 

SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA 
III. Toinen ennakkoratkaisukysymys  –  direktiivin 23 artiklan 2 kohdan 
tulkinta 
27.  Direktiivin 2010/13/EU 1 artiklan 1 kohdan k alakohdan mukaan 
sponsorointia on julkisen tai yksityisen yrityksen taikka luonnollisen henkilön 
osallistuminen ”audiovisuaalisten mediapalvelujen tai ohjelmien rahoitukseen, – – 
jos tarkoituksena on edistää yrityksen tai henkilön nimeä, tavaramerkkiä, julkista 
kuvaa, toimintaa tai sen tuotteiden myyntiä”. 
28.  Käsitteellisesti sponsorointi kuuluu audiovisuaalisen kaupallisen viestinnän2 
laajempaan ryhmään, mutta se eroaa televisiomainonnasta sen tavan vuoksi, jolla 
se yhdistyy toimitettuun sisältöön. Sponsorointi myötävaikuttaa ohjelmien 
rahoitukseen, kun taas mainonta toimii itsenäisesti. 
29.  Unionin lainsäätäjä hahmotti ja vahvisti jo direktiivin 89/552/ETY 
17 artiklassa, jossa säänneltiin ensimmäistä kertaa sponsorointikysymyksiä, 
oikeudellisen kehyksen sponsoritunnuksen  esittämiselle  vain ja ainoastaan sen 
ohjelman yhteydessä, jonka tuottamista on sponsoroitu. Tätä kehystä tarkennettiin 
entisestään direktiivin 2010/13/EU 10 artiklan säännöksillä, joissa säädetään, että 
sponsoritunnusten  esittämiselle on tiettyjä edellytyksiä, jotka ovat erilaisia kuin 
mainospalojen esittämiselle asetetut edellytykset. 
30.   Tarkemmin sanottuna sponsoritunnuksen lainmukaiseksi  esittämiseksi 
vaaditaan, että: 
a) sponsoritunnus on liitettävä tiettyyn ohjelmaan, jonka tuotantoa rahoitetaan 
(10 artiklan 1 kohdan a alakohta) 
b) sponsoritunnus on esitettävä tiettyinä ajankohtina (ohjelmien alussa, aikana3 ja 
lopussa) ja tietyllä tavalla (1 artiklan 1 kohdan c alakohta) 
c) kyseinen ohjelma kuuluu tiettyyn ryhmään, jota saa sponsoroida (10 artiklan 2, 
3 ja 4 kohta). 
31.  Tästä ilmenee siten, että unionin lainsäätäjän tahdon mukaan sponsoroinnin 
tehtävä on täysin erilainen kuin mainonnan. Sponsorointia koskevat ilmoitukset 
suljetaan tämän vuoksi nimenomaisesti pois mainosajan laskemisesta direktiivin 
2010/13/EU 23 artiklan 2 kohdan nojalla. 
32.   Edellä mainitun direktiivin säännösten, jotka koskevat 
sponsorointikysymyksiä, sanamuodon ja hengen perusteella on selvää, että 
sponsoritunnus liittyy välittömästi tiettyyn ohjelmaan ja että näin ollen sen tehtävä 
on täysi eri kuin mainospalojen. Sponsoritunnuksen esittäminen tässä yhteydessä 
ei voi olla mainospala eikä sisältää sellaista. 
 2 –  Ks. direktiivin 2010/13/EU 1 artiklan 1 kohdan h alakohta. 
3 –  On huomattava, että 10 artiklan 1 kohdan c alakohdassa annetaan ensimmäistä kertaa 
mahdollisuus esittää sponsoritunnus myös tietyn ohjelman aikana. 
 
 


KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14 
33.  Helleenien tasavallan mielipide on siten se, että jos tietty tunnus esitetään 
muun kuin sponsoroidun ohjelman yhteydessä, se ei toimi ilmoituksena sponsorin 
identiteetistä, ja tämän seurauksena sen tehtävä on mainontaa vastaava, joten se on 
luettava osaksi  mainosajan  enimmäiskestoa  kokonaisuudessaan. Tietyn 
ammattialan tavanomainen käytäntö ei tässä yhteydessä ole peruste 
lainsäännöksen oikealle soveltamiselle, vaikka se olisi laajalle levinnyt. 
34.   Näiden  väitteiden tueksi huomautetaan, että ennakkoratkaisua pyytäneen 
tuomioistuimen päätöksen perusteluiden mukaan sponsoritunnuksen mahdollinen 
esittäminen muussa kuin sponsoroidussa ohjelmassa, vaikka sitä ei luettaisi osaksi 
mainosaikaa, on joka tapauksessa vastoin unionin oikeuden yleistä periaatetta, 
jonka mukaan televisionkatsojia on kuluttajina suojeltava muun muassa liialliselta 
altistukselta mainonnalle. 
IV. Loppupäätelmä 
35.  Edellä mainitun perusteella Helleenien tasavalta katsoo, että ensimmäiseen 
ja toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on annettava seuraavat vastaukset: 
1)  Direktiivin 2010/13/EU 19 artiklan 1 kohtaa on  tulkittava pääasiassa 
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se ei ole  esteenä 
kansalliselle käytännölle, jonka mukaan kuvatilan jakamista käytetään 
mainoksista erottavana katkotunnuksena, jolloin  osa kuvatilasta on 
varattu ohjelman lopputeksteihin ja osa kuvatilasta televisiokanavan 
tulevien ohjelmien esittelyyn menupohjalla, mikäli tällä käytännöllä 
tehdään toimitetun ohjelman erottaminen mainosohjelmasta selväksi 
keskivertoiselle televisionkatsojalle. Kansallisen tuomioistuimen 
tehtävänä on arvioida käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, onko 
käytäntö selvä keskivertoiselle televisionkatsojalle jäsenvaltiossa, jossa 
ohjelma lähetetään. Joka tapauksessa on otettava huomioon ajankohta, 
jolloin mainittua käytäntöä sovelletaan, käytännön laajuus (yksi vai 
useampi kanava) sekä mainitun käytännön yhdistäminen muihin 
yksilöiviin kuva-  ja/tai äänitunnuksiin etenkin, kun kuvatilan 
jakamiskäytäntöä käytetään ensimmäistä kertaa tietyssä jäsenvaltiossa. 
2)  Direktiivin 2010/13  23 artiklan 2 kohtaa on  tulkittava pääasiassa 
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että muiden kuin 
sponsoroitujen ohjelmien yhteydessä esitettyjä sponsoritunnuksia 
pidetään direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina 
”mainospaloina”, jotka on luettava osaksi mainosajan enimmäiskestoa. 
Ateenassa 7.10.2014 
 
Helleenien tasavallan täysivaltaiset asiamiehet 

 

SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA 
[allekirjoitus]  
 
 
 
[allekirjoitus] 
Nana Dafniou 
 
 
 
Loukia Kotroni 
 
ylempi oikeudellinen neuvonantaja oikeudellinen apulaisneuvonantaja