C-314/14 - 12
Kirjalliset huomautukset
Asia C-314/14 *
Asiakirjan jättäjä:
Kreikka
Asian kutsumanimi:
SANOMA MEDIA FINLAND OY / NELONEN MEDIA
Jättämispäivä:
16.10.2014
EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN PRESIDENTILLE JA
JÄSENILLE
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET
Helleenien tasavallalta, jonka laillisina edustajina toimivat ulkoasiainministeriön
oikeudellisen erityisyksikön (Euroopan unionin oikeuden jaosto) ylempi
oikeudellinen neuvonantaja Nana Dafniou ja oikeudellinen apulaisneuvonantaja
Loukia Kotroni, prosessiosoite Kreikan suurlähetystö Luxemburgissa.
Asiassa C-314/13
Sanoma Media Finland Oy / Nelonen Media (valittajina)
vastaan
Viestintävirasto (vastapuolena),
jonka kohteena on unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun antaminen
audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin 2010/13/EU tiettyjen
säännösten tulkinnasta.
I. Ennakkoratkaisukysymykset
* Oikeudenkäyntikieli: suomi.
FI
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14
Suomen korkein hallinto-oikeus on 27.6.2014 antamallaan välipäätöksellä
esittänyt unionin tuomioistuimelle SEUT 267 artiklan nojalla seuraavat
ennakkoratkaisukysymykset:
1) Onko direktiivin 2010/13/EU 19 artiklan 1 kohtaa tulkittava pääasiassa
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä
kansallisen lainsäädännön tulkinnalle, jonka mukaan kuvatilan jakamista ei
pidetä audiovisuaalista ohjelmaa televisiomainoksista erottavana
katkotunnuksena, mikäli osa kuvatilasta on varattu ohjelman
lopputeksteihin ja osa kuvatilasta yhtiön kanavan tulevien ohjelmien
esittelyyn menupohjalla eikä jaettuun kuvatilaan sisälly tai sen jälkeen
esitetä nimenomaista mainosjakson alkamista merkitsevää ääni- tai
kuvatunnusta?
2) Kun huomioon otetaan direktiivin 2010/13/EU vähimmäissääntelyluonne,
onko direktiivin 23 artiklan 2 kohtaa tulkittava pääasiassa kyseessä olevien
kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä sille, että muiden kuin
sponsoroitujen ohjelmien yhteydessä esitettyjä sponsoritunnuksia pidetään
direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina ”mainospaloina”, jotka on
luettava osaksi mainosajan enimmäiskestoa?
3) Kun huomioon otetaan direktiivin 2010/13/EU vähimmäissääntelyluonne,
onko direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaista ”mainospalojen” käsitettä
suhteessa mainosajan enimmäiskestoa kuvaavaan ilmaisuun ”osuus yhtä
tasatuntien välistä tuntia kohti ei saa olla yli 20 prosenttia” tulkittava
pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se on esteenä
sille, että eri mainosten välissä ja mainoskatkon lopuksi tulevat ”mustat
sekunnit” luetaan osaksi mainosaikaa?
Helleenien tasavalta vastaa ensimmäiseen ja toiseen
ennakkoratkaisukysymykseen. Se jättää vastaamatta kolmanteen
kysymykseen, koska kreikkalaisessa televisiokäytännössä ei käytetä ”mustaa
ruutua”.
I. Alustavat toteamukset
1. Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien jäsenvaltioiden
tiettyjen lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta
annetulla direktiivillä 2010/13/EU (audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva
direktiivi) kodifioitiin direktiivin 89/552/ETY, sellaisena kuin se oli myöhempine
muutoksineen, säännökset. Unionin tuomioistuin on jo ilmaissut kyseisellä alalla
sovellettavat perusperiaatteet direktiivin 89/552 järjestelmässä.
2. Aluksi on mainittava, ettei audiovisuaalisia mediapalveluja koskevassa
direktiivissä säädetä sen kattamia aloja koskevien säännösten täydellisestä
yhdenmukaistamisesta vaan vähimmäissäännöistä lähetyksille, jotka ovat peräisin
2
SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA
Euroopan unionista ja jotka on tarkoitettu siellä vastaanotettaviksi (ks. asia
C-412/93, Leclerc-Siplec, tuomio 9.2.1995, Kok., s. I-179, 29 ja 44 kohta; asia
C-222/07, UTECA, tuomio 5.3.2009, Kok., s. I-1407, 19 kohta; yhdistetyt asiat
C-244/10 ja C-245/10, Mesopotamia Broadcast ja Roj TV, tuomio 22.9.2011,
Kok., s. I-8777, 34 kohta ja asia C-234/12, Sky Italia srl, tuomio 18.7.2013, 12
kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
3. Kuten direktiivin 2010/13/EU 4 artiklan 1 kohdasta sekä sen johdanto-osan
41 ja 83 perustelukappaleesta lisäksi ilmenee, sen varmistamiseksi, että
televisionkatsojien etuja kuluttajina suojellaan täysin ja asianmukaisesti,
jäsenvaltioilla on mahdollisuus säätää lainkäyttövaltaansa kuuluvien
mediapalvelun tarjoajien osalta yksityiskohtaisempia tai tiukempia sääntöjä
alueilla, joita tämän direktiivin mukainen yhteensovittaminen koskee, kuitenkin
varmistaen, että nämä säännöt ovat yhdenmukaisia unionin oikeuden ja erityisesti
unionin oikeuden yleisten periaatteiden kanssa (ks. em. asia Sky Italia srl, tuomion
13 kohta).
4. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sekä
unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate
edellyttävät, että unionin oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei
sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja
ulottuvuuden määrittämiseksi, on tulkittava koko Euroopan unionissa itsenäisesti
ja yhdenmukaisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen
asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä (ks. vastaavasti asia
C-195/06, Österreichischer Rundfunk, tuomio 18.10.2007, Kok., s. I-8817,
24 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen; asia C-396/09, Interedil, tuomio
20.10.2011, 42 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa ja asia
C-281/09, komissio v. Espanja, tuomio 24.11.2011, Kok., s. 11811, 42 kohta).
5. Erityisesti direktiivin tavoitteista on mainittava, että kuluttajien, joita ovat
televisionkatsojat, suojaaminen liialliselta mainonnalta on olennainen osa
audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevien direktiivien tavoitetta
(ks. em. asia Österreichischer Rundfunk, tuomio 18.10.2007, 27 kohta; em. asia
komissio v. Espanja, tuomio 24.11.2011, 45 kohta ja em. asia Sky Italia srl,
tuomio 18.7.2013, 17 kohta).
6. Televisiomainonnan lähetysaikoja koskevilla säännöillä, joista säädetään
direktiivissä 2010/13/EU, pyritään saamaan aikaan tasapainoinen suoja yhtäältä
televisiolähetystoiminnan harjoittajien ja mainostajien taloudellisten intressien ja
toisaalta oikeuksien haltijoiden, eli tekijöiden ja muiden luovaan työhön
osallistuneiden henkilöiden, ja kuluttajien, joita ovat televisionkatsojat, intressien
välillä (ks. em. asia komissio v. Espanja, tuomion 44 kohta
oikeuskäytäntöviittauksineen ja em. asia Sky Italia srl, tuomion 18 kohta).
7. Unionin tuomioistuin on katsonut erityisesti mainonnasta aiemmin voimassa
olleen direktiivin 89/552 perusteella, että yhteisön lainsäätäjä on halunnut
3
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14
varmistaa, että televisionkatsojien etuja kuluttajina suojellaan täysin ja
asianmukaisesti, ja asettanut erilaisille myynninedistämiskeinoille kuten
televisiomainonnalle, teleostoslähetyksille ja sponsoroinnille tiettyjä
vähimmäissääntöjä ja kriteereitä (ks. em. asia Österreichischer Rundfunk, tuomio
18.10.2007, 26–27 kohta).
II. Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys – direktiivin 2010/13/EU
19 artiklan 1 kohdan tulkinta – kuvatilan jakaminen
8. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee lähinnä, onko
suomalaisen yrityksen käytäntö eli kuvatilan jakaminen/erottaminen direktiivin
2010/13/EU 19 artiklan 1 kohdan mukainen tapa erottaa televisio-ohjelman
toimitettu sisältö mainossisällöstä.
9. Kyseisen käytännön mukaan
kuvatilan
jakamista käytetään
katkotunnuksena, joka erottaa toimitetun sisällön mainospaloista, ohjelman
lopputekstien ajankohtana, jolloin yhdellä puolella näkyvät lopputekstit ja toisella
puolella seuraavat ohjelmat, eikä jaettuun kuvatilaan sisälly tai sen jälkeen esitetä
nimenomaista mainosjakson alkamista merkitsevää ääni- tai kuvatunnusta.
10. Kuvatilan jakaminen on tilan käyttöön liittyvä keino erottaa toimitettu
sisältö mainossisällöstä. Edellisen direktiivin 89/552 (10 artiklan 1 kohta)
järjestelmässä tilan käyttöön liittyvä yksilöimiskeino ei kuulunut säädettyihin
tapoihin erottaa toimitettu sisältö mainossisällöstä. Uusien mainostekniikoiden,
kuten kuvatilan jakaminen, vuoksi nousi esiin kysymys, olivatko kyseiset
tekniikat aiemmin voimassa olleen järjestelmän (direktiivi 89/552) mukaisia.
11. Euroopan komissio ilmaisi tulkitsevassa tiedonannossa tietyistä
televisiomainontaa koskevien ”televisio ilman rajoja” -direktiivin säännösten
näkökohdista (2004/C 102/02) näkemyksenään, että jaetun kuvaruudun käyttö
mainonnassa oli aiemmin voimassa olleen järjestelmän mukaista sillä ehdolla, että
siinä noudatetaan direktiivin 89/552 10 artiklan vaatimuksia eli että tämä on
helposti tunnistettavaa ja selvästi erotettua muusta ohjelmistosta akustisin tai
optisin keinoin, jotta katsojat eivät voi sekoittaa mainoksia ja toimituksellista
sisältöä toisiinsa (ks. tiedonannon 47 kohta).
12. Direktiivissä 2010/13/EU otetaan huomioon uudet mainostekniikat.
Direktiivin johdanto-osan 80 perustelukappaleen mukaan ”– – uudet
mainostekniikat ja markkinoinnin innovaatiot ovat luoneet uusia mahdollisuuksia
tehokkaaseen kaupalliseen audiovisuaaliseen viestintään perinteisissä
televisiolähetyksissä antaen niille paremmat mahdollisuudet kilpailla
tasavertaisesti tilattavien palvelujen innovaatioiden kanssa”. Lisäksi direktiivin
johdanto-osan 81 perustelukappaleen mukaan ”erotteluperiaate ei saisi estää
uusien mainostekniikoiden käyttöä”.
4
SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA
13. Direktiivissä 2010/13 suositaan siten uusia mainostekniikoita kaupallisessa
audiovisuaalisessa viestinnässä. Tilan käyttöön liittyvien yksilöimiskeinojen
käyttömahdollisuuden vahvistaminen oli käänne periaatteesta, joka koskee
mainosten täydellistä ja selvää erottelua toimitetuista ohjelmista.
14. Direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”televisiomainonnan ja
teleostoslähetysten on oltava helposti tunnistettavissa ja erotettavissa toimitetusta
sisällöstä. Televisiomainonta ja teleostoslähetykset on erotettava selvästi muista
ohjelmapalveluista kuva- ja/tai äänitunnuksella ja/tai tilan käyttöön liittyvin
keinoin,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta uusien mainostekniikoiden
käyttöä.” Kyseisen säännöksen mukaan tilan käyttöön liittyviä keinoja voidaan
näin ollen käyttää keinona erottaa mainonta ja teleostoslähetykset muista
ohjelmapalveluista.
15. Jotta toimitetun sisällön ja mainossisällön erottaminen olisi direktiivin
mukaista, ”riittää, kunhan mainos erottuu selvästi ja televisionkatsojat voivat
tunnistaa sen helposti” (ks. Euroopan komission tiedonannon 47 kohta).
16. Edellä esitetyn perusteella ei siten riitä se, että toimitettu sisältö ja
mainossisältö erotetaan kuva- ja/tai äänitunnuksella ja/tai tilan käyttöön liittyvin
keinoin, vaan erottamisen pitää myös välttämättä olla selvää, jotta
televisionkatsoja käsittää erottamisen tarkoituksen.
17. Tässä yhteydessä termien ”ja/tai” käyttäminen direktiivin 2010/13
19 artiklan 1 kohdassa viittaa siihen, että ainoastaan tilan käyttöön liittyvän keinon
taikka ainoastaan kuva- tai äänitunnuksen käyttäminen voi olla riittämätöntä mutta
että tilanteen mukaan voi olla välttämätöntä käyttää kyseisten keinojen
yhdistelmää, jotta toimitetun sisällön erottelu mainossisällöstä tehtäisiin selvästi
niin, että direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa asetettu selvyyden vaatimus täyttyy.
18. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan mahdolliseksi – ja
mahdollisesti riittäväksi – erottamiskeinon käytön jopa ohjelman lopputekstien
päättymisen jälkeen.
19. Helleenien tasavallan mielestä kanavan oma myynninedistäminen on, kuten
direktiivin 1 artiklan 1 kohdan i alakohdassa1 nimenomaisesti mainitaan,
televisiomainontaa.
Tästä määritelmästä ilmenee, että omia
myynninedistämispaloja pidetään televisiomainonnan muotona ja niiden
esittämistä koskevat samat ehdot ja edellytykset kuin mainospalojen kohdalla,
jollei toisin säädetä.
1 – ”’Televisiomainonnalla’ [tarkoitetaan] kaikenlaista kauppaan, liike-elämään tai
ammattitoimintaan liittyvää ilmoitusta, jonka julkinen tai yksityinen yritys taikka
luonnollinen henkilö lähettää joko maksua tai muuta vastiketta vastaan tai omiin
myynninedistämistarkoituksiinsa edistääkseen tavaroiden tai palvelujen, mukaan lukien
kiinteä omaisuus, oikeudet ja sitoumukset, toimittamista maksua vastaan”.
5
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14
20. Jotta toimitetun sisällön erottelu mainossisällöstä, mukaan lukien oma
myynninedistäminen, on selvää, kuva- ja/tai äänitunnuksia ja/tai tilan käyttöön
liittyviä keinoja on siten
joka tapauksessa käytettävä ennen mainoskatkon
alkamista; käsiteltävän asian tapauksessa mainoskatko alkaa sinä hetkenä, jolloin
kuvatilan toiselle puolelle ilmestyy luettelo seuraavista ohjelmista, jotka ovat
kanavan omaa myynninedistämistä ja siten direktiivin ehtojen mukaan mainontaa.
21. Jäljelle jää vielä se, että määritetään, voidaanko kuvatilan jakamista eli tilan
käyttöön liittyvien yksilöimiskeinojen käyttöä ilman, että käytetäisiin lisäksi kuva-
ja/tai äänitunnuksia, käsiteltävässä tapauksessa pitää ”selvänä” erottamisena
keskivertoisen televisionkatsojan näkökulmasta. Se, milloin erottaminen on
”selvää”, määritetään keskivertoisen televisionkatsojan käsityksen perusteella.
22. Ennakkoratkaisua pyytäyt tuomioistuin huomauttaa, että voitaisiin katsoa,
että kun ohjelma loppui ja lopputekstien kanssa samaan aikaan kuvaruudulla
näytetään menupohjaa (luetteloa) tulevista ohjelmista, keskivertoinen
televisionkatsoja käsittää, että ohjelma on loppunut ja että mainoskatko alkaa.
23. Helleenien tasavallan mielestä se, mitä keskivertoinen televisionkatsoja
käsittää toimitetun sisällön ja mainoskatkon selväksi erottamiseksi, riippuu
yksilöivien kuva- ja/tai äänitunnusten ja/tai tilan käyttöön liittyvien keinojen
käyttämistavasta mutta myös ajankohdasta, jolloin niitä käytetään tietyn
jäsenvaltion televisiokanavilla.
24. Kun tiettyä kuvatilan jakamiskäytäntöä aletaan käyttää yhdellä tai
useammalla kanavalla, yksilöimiskeinolla on mahdollisesti osoitettava ilmeisellä
tavalla tavoite, johon sillä pyritään (toimitetun ohjelman erottaminen
mainosohjelmasta).
25. Tässä tapauksessa voisi olla sopivaa yhdistää kuvatilan jakamiskäytäntö
tilan käyttöön liittyvänä keinona toiseen yksilöivään kuva- ja/tai äänitunnukseen,
jotta se olisi selvää keskivertoiselle televisionkatsojalle.
26. Lopuksi Helleenien tasavalta katsoo, että kansallisen tuomioistuimen
tehtävänä on arvioida käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, onko käytäntö
selvä keskivertoiselle televisionkatsojalle jäsenvaltiossa, jossa ohjelma lähetetään.
Joka tapauksessa on otettava huomioon ajankohta, jolloin mainittua käytäntöä
sovelletaan, käytännön laajuus (yksi vai useampi kanava) sekä mainitun
käytännön yhdistäminen muihin yksilöiviin kuva- ja/tai äänitunnuksiin etenkin,
kun kuvatilan jakamiskäytäntöä käytetään ensimmäistä kertaa tietyssä
jäsenvaltiossa.
6
SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA
III. Toinen ennakkoratkaisukysymys – direktiivin 23 artiklan 2 kohdan
tulkinta
27. Direktiivin 2010/13/EU 1 artiklan 1 kohdan k alakohdan mukaan
sponsorointia on julkisen tai yksityisen yrityksen taikka luonnollisen henkilön
osallistuminen ”audiovisuaalisten mediapalvelujen tai ohjelmien rahoitukseen, – –
jos tarkoituksena on edistää yrityksen tai henkilön nimeä, tavaramerkkiä, julkista
kuvaa, toimintaa tai sen tuotteiden myyntiä”.
28. Käsitteellisesti sponsorointi kuuluu audiovisuaalisen kaupallisen viestinnän2
laajempaan ryhmään, mutta se eroaa televisiomainonnasta sen tavan vuoksi, jolla
se yhdistyy toimitettuun sisältöön. Sponsorointi myötävaikuttaa ohjelmien
rahoitukseen, kun taas mainonta toimii itsenäisesti.
29. Unionin lainsäätäjä hahmotti ja vahvisti jo direktiivin 89/552/ETY
17 artiklassa, jossa säänneltiin ensimmäistä kertaa sponsorointikysymyksiä,
oikeudellisen kehyksen sponsoritunnuksen esittämiselle vain ja ainoastaan sen
ohjelman yhteydessä, jonka tuottamista on sponsoroitu. Tätä kehystä tarkennettiin
entisestään direktiivin 2010/13/EU 10 artiklan säännöksillä, joissa säädetään, että
sponsoritunnusten esittämiselle on tiettyjä edellytyksiä, jotka ovat erilaisia kuin
mainospalojen esittämiselle asetetut edellytykset.
30. Tarkemmin sanottuna sponsoritunnuksen lainmukaiseksi esittämiseksi
vaaditaan, että:
a) sponsoritunnus on liitettävä tiettyyn ohjelmaan, jonka tuotantoa rahoitetaan
(10 artiklan 1 kohdan a alakohta)
b) sponsoritunnus on esitettävä tiettyinä ajankohtina (ohjelmien alussa, aikana3 ja
lopussa) ja tietyllä tavalla (1 artiklan 1 kohdan c alakohta)
c) kyseinen ohjelma kuuluu tiettyyn ryhmään, jota saa sponsoroida (10 artiklan 2,
3 ja 4 kohta).
31. Tästä ilmenee siten, että unionin lainsäätäjän tahdon mukaan sponsoroinnin
tehtävä on täysin erilainen kuin mainonnan. Sponsorointia koskevat ilmoitukset
suljetaan tämän vuoksi nimenomaisesti pois mainosajan laskemisesta direktiivin
2010/13/EU 23 artiklan 2 kohdan nojalla.
32. Edellä mainitun direktiivin säännösten, jotka koskevat
sponsorointikysymyksiä, sanamuodon ja hengen perusteella on selvää, että
sponsoritunnus liittyy välittömästi tiettyyn ohjelmaan ja että näin ollen sen tehtävä
on täysi eri kuin mainospalojen. Sponsoritunnuksen esittäminen tässä yhteydessä
ei voi olla mainospala eikä sisältää sellaista.
2 – Ks. direktiivin 2010/13/EU 1 artiklan 1 kohdan h alakohta.
3 – On huomattava, että 10 artiklan 1 kohdan c alakohdassa annetaan ensimmäistä kertaa
mahdollisuus esittää sponsoritunnus myös tietyn ohjelman aikana.
7
KIRJALLISET HUOMAUTUKSET – ASIA C-314/14
33. Helleenien tasavallan mielipide on siten se, että jos tietty tunnus esitetään
muun kuin sponsoroidun ohjelman yhteydessä, se ei toimi ilmoituksena sponsorin
identiteetistä, ja tämän seurauksena sen tehtävä on mainontaa vastaava, joten se on
luettava osaksi mainosajan enimmäiskestoa kokonaisuudessaan. Tietyn
ammattialan tavanomainen käytäntö ei tässä yhteydessä ole peruste
lainsäännöksen oikealle soveltamiselle, vaikka se olisi laajalle levinnyt.
34. Näiden väitteiden tueksi huomautetaan, että ennakkoratkaisua pyytäneen
tuomioistuimen päätöksen perusteluiden mukaan sponsoritunnuksen mahdollinen
esittäminen muussa kuin sponsoroidussa ohjelmassa, vaikka sitä ei luettaisi osaksi
mainosaikaa, on joka tapauksessa vastoin unionin oikeuden yleistä periaatetta,
jonka mukaan televisionkatsojia on kuluttajina suojeltava muun muassa liialliselta
altistukselta mainonnalle.
IV. Loppupäätelmä
35. Edellä mainitun perusteella Helleenien tasavalta katsoo, että ensimmäiseen
ja toiseen ennakkoratkaisukysymykseen on annettava seuraavat vastaukset:
1) Direktiivin 2010/13/EU 19 artiklan 1 kohtaa on tulkittava pääasiassa
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että se ei ole esteenä
kansalliselle käytännölle, jonka mukaan kuvatilan jakamista käytetään
mainoksista erottavana katkotunnuksena, jolloin osa kuvatilasta on
varattu ohjelman lopputeksteihin ja osa kuvatilasta televisiokanavan
tulevien ohjelmien esittelyyn menupohjalla, mikäli tällä käytännöllä
tehdään toimitetun ohjelman erottaminen mainosohjelmasta selväksi
keskivertoiselle televisionkatsojalle. Kansallisen tuomioistuimen
tehtävänä on arvioida käsiteltävän asian olosuhteiden perusteella, onko
käytäntö selvä keskivertoiselle televisionkatsojalle jäsenvaltiossa, jossa
ohjelma lähetetään. Joka tapauksessa on otettava huomioon ajankohta,
jolloin mainittua käytäntöä sovelletaan, käytännön laajuus (yksi vai
useampi kanava) sekä mainitun käytännön yhdistäminen muihin
yksilöiviin kuva- ja/tai äänitunnuksiin etenkin, kun kuvatilan
jakamiskäytäntöä käytetään ensimmäistä kertaa tietyssä jäsenvaltiossa.
2) Direktiivin 2010/13 23 artiklan 2 kohtaa on tulkittava pääasiassa
kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa siten, että muiden kuin
sponsoroitujen ohjelmien yhteydessä esitettyjä sponsoritunnuksia
pidetään direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuina
”mainospaloina”, jotka on luettava osaksi mainosajan enimmäiskestoa.
Ateenassa 7.10.2014
Helleenien tasavallan täysivaltaiset asiamiehet
8
SANOMA MEDIA FINLAND OY/NELONEN MEDIA
[allekirjoitus]
[allekirjoitus]
Nana Dafniou
Loukia Kotroni
ylempi oikeudellinen neuvonantaja oikeudellinen apulaisneuvonantaja
9